________________
Oijoi. Tänään on hyvä päivä. Aion juhlistaa sitä lasillisella valkkaria linnassani.
Meidän talossahan on kaikenlaisia eriskummallisuuksia, kuten kasvihuone ja suihkukoppihöyrysauna (en oo tosin saanut sitä vielä toimimaan) ja, niin, satulinna. Vuokraisäntämme Marx rakensi linnan tyttärelleen aikoinaan. Se on vähän kuin erillinen huone, muttei ihan kuitenkaan. Se on niinikään vähän kuin parvi tai parveke, muttei ihan niitäkään. Mutta koska Johnny sai ikioman huoneen kirjoittamista ja sen sellaista varten, linna kuuluu (luonnollisesti) minulle.
Meidän talo on itse asiassa vähän kuin Kiina. Siellä on ensinnäkin erityishallintoalueita: Johnnyn huone on kuin Hong Kong ja linna on kuin Macau. Lisäksi meidän kasvihuone on vähän kuin Taiwan, koska sen status on kyseenalainen. Joidenkin mielestä se kuuluu meidän asuntoon ja me esimerkiksi lukitsemme sen sisältäpäin. Toisaalta taas se mahtaa olla niin sanottu “illegal structure”, koska talon pinta-ala saisi olla korkeintaan 70 neliötä ja kasvihuone tuo siihen muutaman neliön ekstraa päälle. Terroristejakin meiltä löytyy homeitiöiden ja sääskien muodossa.
Toistaiseksi kuitenkin asuntomme sisäpolitiikka on ollut suhteellisen harmonista, eikä esimerkiksi yksikään huone ole ajanut autonomiaa tai itsenäisyyttä. Myös ihmisoikeuksia ja sananvapautta kodissamme kunnioitetaan ja asioista päätetään yleisesti ottaen demokraattisesti. Asuntomme talouskasvu ei niinikään ole ollut räjähdysmäistä eikä naapureiden kanssa ole päädytty rajakiistoihin tai asevarusteluun. Toisaalta taas voisin kuvitella, että naapureiden suhtautuminen meihin on jossain määrin ambivalentti, olemmehan kylän ainoat gwailot eli ulkomaalaiset, “valkoiset aaveet”.
Mutta niin, takaisin asiaan. Tänään on hyvä päivä, koska viiden lomapäivän jälkeen yhden tunnin duuni oli mitä täydellisin pehmeä lasku takaisin arkeen. Oppilaani käyttäytyivät niin hyvin, että teki mieli halata useampaakin. Tyydyin kuitenkin tsemppaamiseen ja ylistämiseen.
Olen aivan liian innostunut käsitteistä ja abstraktioista, jotta pysyisin opettajana lopun elämääni. Toistaiseksi se on kuitenkin ollut yllättävän palkitsevaa ja kivasti haasteellista.
Huomenna saatan tosin olla eri mieltä.
Lomailu on ollut kauhean mukavaa. Olen opiskellut todella ahkerasti ja palauttanut oppimispäiväkirjanikin jo monta päivää sitten. Nyt luen ihan piruuttani Randall Peerenboomin (2007) kirjaa China Modernizes.
Kiinaa on helppo demonisoida ja joskus se on tarpeen, mutta jokaisen wannabe-aktivistin olisi hyvä miettiä millä tavalla muutosta voidaan oikeasti saada aikaan. On hyvä, että epäkohdista pidetään ääntä, mutta siihen rinnalle tarvitaan myös niitä, jotka ovat kykeneväisiä rakentamaan siltoja. En tiedä kuulunko itse heihin, mutta viime aikoina olen yrittänyt ymmärtää Kiinaa. Ja ei, en halua koskaan oppia “ymmärtämään” ihmisoikeusrikkomuksia tai sortoa. Mutta dialogi edellyttää sitä, että toisen logiikkaa pystyy edes jotenkuten seuraamaan. Ei ihmiset muuta toimintatapojaan, jos niille vaan hokee, että ne on ilkeitä tai tyhmiä. Kyllä siihen vähän enemmän vaaditaan, valitettavasti. Aloittaa voi sillä, että antaa Kiinalle tunnustusta niistä asioista, jotka se on tehnyt oikein. Kehitystä on tapahtunut, sitä on turha kiistää. Toki sitä kehitystä on tapahtunut joillakin alueilla enemmän kuin toisilla, mutta silti.
Ihan samalla tavalla on idioottimaista väittää, että Tiibet ennen vuotta 1959 oli jonkinlainen paratiisi. Ei se ollut. Ihan typerää on myös perustaa vaatimuksiaan sille premissille, että tiibettiläiset muka olisivat jotenkin keskimääräistä henkisempiä tai rauhanomaisempia kuin muut. Tiibetiläinen kulttuuri toki pistää paljon painoarvoa buddhalaisille periaatteille ja buddhalaiset periaatteet puolestaan nojaavat myötätunnolle ja väkivallattomuudelle, mutta tiibettiläiset itse ovat ihmisiä siinä missä kaikki muutkin.
Minun mielestäni on paljon järkevämpää ajaa tiibetiläisten oikeuksia sillä perusteella, että he ansaitsevat samat oikeudet. Kansainvälisen lain puitteessa heille kuuluisi itsemääräämisoikeus. Jos vaikka lähdettäisiin siitä liikkeelle.
Nojoo. Lomaillessani vierailin Ocean Parkissa, joka on toinen Hongkongin kahdesta huvipuistosta. Ocean Parkissa on vempaimien ja härveleiden lisäksi paljon erilaisia elukoita, josta johtuen minäkin viihdyin siellä kokonaisen päivän! On mukava katsella kaloja ja etenkin meduusoja. Niillä ei ole aivoja eikä edes elimistöjä, mutta ne ovat kummallisen kiehtova yhdistelmä vaaraa ja kauneutta. Omat aivot menevät siitä kivasti solmuun. Hyvää vastapainoa politiikalle ja opettamiselle!
No comments:
Post a Comment