Märkää

Niin siis kyllähän minä olen aiemminkin oleskellut kosteissa ilmastoissa. Monsuuniaikaan Delhissä olen kävellyt pyyhe päässä ja Dharamsalassa kuivatellut homeisia vaatteita patterin päällä. Mutta enpäs ole ennen nähny, että lattiat pysyy märkinä viikkokaupalla, seinät hikoilee ja katto tiputtelee. Aamulla saa vetää kylmänkosteat vaatteet niskaan ja jatkuvasti saa olla siirtelemässä ja kääntelemässä laukkuja ja peittoja ja tyynyjä, ettei ne vaan ehdi kasvattaa itselleen vihreetä turkkia.

Yök.

Niin ja eihän tämä edes ole mikään monsuuni. Se oikea monsuuni on vasta kesällä ja siinä saa sitten kaupanpäällisiksi kuumuuden. Kuulemma kahdessa minuutissa hikoilee itsensä litimäräksi.

Siis ulkona. Mutta kuka hullu sitä nyt ulkona kesällä olisi, kun kauppakeskukset, talot, bussit ja junat on kaikki ilmastoituja. Meidän 70 neliön kämpästä löytyy kolme ilmastointilaitetta ja muutama tuuletin. Paikalliset neuvovat, että ne pitäisi pistää päälle jo nyt. Ei siksi, että täällä olisi kuuma (lämpötila heiluu jossain kahdeksan ja 25:n välillä) vaan siksi, että ne kuivattavat ilmaa. Tai jos ei halua kaikki ilmastointilaitteita pitää päällä, niin sitten kannattaa kerätä kaikki vaatteet ja tekstiilit yhteen huoneeseen ja ilmastoida sitä sitten.

Mutta ehei, ei pysty. Miten sen jälkeen muka kehtaisi väittää, että välittää ympäristöstä?

Toinen vaihtoehto on hankkia dehumidifier. Ärsyttää ajatus laitehankinnoista, mutta ainakin se kuluttaisi vähemmän energiaa. Saiskohan moisen jostain käytettynä?

Tuskin. Hong Kongissa ei paljon kierrätetä. Meidän roskiksilta olisi kuukaudessa voinut kerätä itselleen kaikki tarvittavat huonekalut.

Tai ehkä pitää vaan kärsiä hampaat irvessä tämän kauden läpi. Kyllä se kuulemma kohta helpottaa, joksikin aikaa. Ja homeen voi seinistä raaputtaa boorihapolla irti.

Muuten menee hyvin. Olen nyt virallisesti (väliaikainen) honkkari. On työlupa ja ID-kortti, jolla pääsee ilmaiseksi lääkärille ja synttäripäivänä huvipuistoon. Töitä ja tekemistä riittää ja kotiutuminen on sujunut hyvin. Vaikka tulevaisuutta onkin vaikea ennustaa, voisin hyvin kuvitella jämähtäväni tänne joksikin aikaa. Toistaiseksi viisumi ja vuokrasopimus yltävät ensi vuoden helmikuuhun. Että onhan tässä aikaa miettiä.

Oma tila

Sopeutuminen elämään Hong Kongissa on osoittautunut todella helpoksi. Täällä ollaan totuttu ulkomaalaisiin ja asiat rullaa aika samalla tavalla kuin Suomessakin. Täällä muun muassa tiedostetaan se, ettei valkoinen ihonväri tarkoita automaattisesti sitä, että on syntynyt kultalusikka suussa. Asuntoa vuokratessa minultakin vaadittiin todisteet työpaikasta sekä parin kuukauden takuuvuokra. Vähän eri meininki kuin esimerkiksi Intiassa, jossa vuokranantajat ovat harvemmin edes kysyneet nimeä. Viimeisimpään kämppääni ei edes löytynyt avainta, joten vuokraisäntä antoi avaimet omaan kämppäänsä ja käski mennä etsimään sieltä. Ei löytynyt, joten tiirikoitiin lukko sitten tyylikkäästi sorkkaraudalla.

Intia on tietty erityisen rakastettava juuri siitä syystä, että siellä jokainen hetki on niin pirullisen täynnä elämää ja väriä, että sydän meinaa haljeta. Mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa ja viime aikoina olen kyllä ollut ihan avoimesti kiitollinen siitä, että täällä meininki on sellainen kuin on.

Oikeastaan minulla on mielessä vain yksi asia, joka ottaa päähän. Nimittäin se, kun ihmiset tulee liian lähelle, eikä väistä.

Joojoo, on kulttuurinen juttu. Mutta ärsyttää se silti.

Olen järkeillyt sen niin, että seitsemän miljoonan ihmisen kaupungissa ollaan yksinkertaisesti totuttu tungokseen ja ruuhkaan ja tönimiseen. Ollaan totuttu siihen, että koko ajan on joku iholla.

Minä en ole.

Edes Intia ei ole onnistunut koulimaan minusta pois oman tilan tarvetta. Loukkaannun, kun itse väistelen sen minkä ehdin, mutta ihmiset silti huitovat kyynärpäillään ja laukuillaan ja ties millä. Pidän hississä silmät kiinni ja junassa/ bussissa menen sinne, missä on eniten tilaa hengittää. Valitsen ruokakaupat sen perusteella, kuinka leveät käytävät niissä on. Meidän lähikauppa esimerkiksi on sellainen helvetin esikartano, josta poistun lähes joka kerta huonotuulisena. Ihmiset kävelevät päälle ja kiipeävät syliin.

Uusissa territorioissa tilanne ei onneksi ole yhtä paha kuin keskustassa. Täällä saa metroissakin useimmiten istumapaikan ja välillä voi kävellä kadulla pitkäänkin näkemättä yhtään ihmistä.

Uudet territoriot on vähän niin kuin etelä-Suomi paitsi että kaikki kaupungit on rakennettu toisiinsa kiinni. Hong Kongin saarella ja Kowloonissa on sen sijaan ihan suurkaupunkimeininki, mikä on yhtäältä kiehtovaa ja toisaalta ahdistavaa. Olen toistaiseksi vieraillut siellä vasta pari kertaa ja molemmilla kerroilla viihtynyt ihan hyvin, mutta silti olen iloinen siitä, että oma koti sijaitsee täällä landella. Sydän lyö täällä tasaisemmin.

Olen sen verran maalaistyttö, että kaipaan metsäpolkuja ja villieläimiä ja sitä, että vakkarikahvilassa työntekijät tietää kertomatta, mitä olen vailla. Tulee hyvä mieli siitä, että ihmiset tunnistaa kasvoista ja toisinaan jopa muistaa nimen. Tuntuu, että on kotona, eikä jossain vieraassa paikassa. Ja kun tuntuu kotoisalta, ei tarvi tsempata niin kauheasti, kävellä varpaisillaan.

Olen kai pikkuisen koukussa siihen tunteeseen, kun elämä alkaa sujumaan uudessa paikassa. Siinä on jotain huumaavaa, kun aloittaa puhtaalta pöydältä ja sitten pikkuhiljaa kaaoksesta alkaa nousta muotoja. Ne muodot voi olla hyvinkin arkipäiväisiä juttuja, kuten sitä, että kävelee aamulla bussipysäkille ja sen kummemmin asiaa ajattelematta nousee bussiin numero 71A ja jää oikealla pysäkillä pois. Tai että lataa Octopus-kortille rahaa ja tekee illalliseksi kasvisankkaa (täällä myydään kaupoissa monenlaista vegelihaa, joka kai koostumukseltaan yrittää imitoida oikeita raatoja).

Kai sitä ihmisenä kaipaa jatkuvasti todisteita siitä, että pärjää ja osaa ja uskaltaa.

Ja jos suurin ongelma on se, että välillä oma henkilökohtainen tila pikkuisen supistuu, niin asiat on vissiin aika hyvin.

Ensimmäinen kuukausi

Tänään tulee kuluneeksi kuukausi siitä, kun laskeuduin Hong Kongin lentokentälle, kuljin kolmen kuumemittariportin läpi ja jonotin tunnin passintarkastukseen. Sain passiini leiman, joka oikeuttaa kolmen kuukauden lomailuun Hong Kongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueella.

Hong Kongiin ei suomalaisilta vaadita viisumia, mutta varsinaisen Kiinan puolelle Hong Kongin leimalla on turha yrittää. Tämä johtuu siitä, että “Yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaate takaa Hong Kongille (Britannian entiselle siirtomaalle) suhteellisen korkean autonomian ja vapauden hoitaa sisäisiä asioitaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Näin ollen Hong Kongilla on muun muassa oma valuuttansa, omat lakinsa, omat tullinsa ja oma maahanmuuttopolitiikkansa.

Jälkimmäinen koskee minuakin. Viisi päivää saapumiseni jälkeen matkustin työnantajani kanssa Hong Kongin saarelle ja vierailin massiivisessa rakennuksessa, joka tunnetaan nimellä Immigration Tower. Jätin työviisumihakemukseni 24. kerroksen toimistoon, jossa englantia taitamaton virkailija muistutti työnantajaani, että jos viisumi minulle myönnetään, sen aktivoimiseksi minun on ensin poistuttava Hong Kongista.

Siispä, mikäli kaikki menee niin kuin pitää, saan parin viikon päästä vierailla Macaussa, jonka status Kiinan erityishallintoalueena on sama kuin Hong Kongin.

Työsopimukseni mukaan olen Native-speaking English Teacher (NET). Tämä ei sinänsä pidä paikkaansa, sillä olen koulutukseltani filosofi ja äidinkieleni on suomi. Olen kuitenkin Suomessa sekä opiskellut englanniksi että opettanut englantia. Lisäksi olen viimeisen kymmenen vuoden aikana matkustellut ahkerasti. Viime vuonna asuin kolme kuukautta Thaimaassa, kuusi kuukautta Suomessa ja kolme kuukautta Kanadassa. Aiempina vuosina olen viihtynyt erityisesti Intiassa ja Nepalissa.

Poikaystäväni on kanadalainen ja kotimaittemme viisumi- ja maahanmuuttokäytännöt takaavat sen, ettemme pysty yhdellä kertaa asumaan kummassakaan maassa kolmea kuukautta pitempään, paitsi jos menemme naimisiin ja haemme avioliiton perusteella toiselle oleskelulupaa. Toinen vaihtoehto on, että jompi kumpi jollain ihmeen kaupalla onnistuu saamaan työluvan toisen kotimaahan. Mahdollisuudet tähän ovat jokseenkin olemattomat, kun oma alani on filosofia ja poikaystävälläni kirjallisuus.

Tästä johtuen suoritin Kanadassa oleskellessani Teaching English as a Foreign Language (TEFL) -kurssin, joka useassa Aasian maassa riittää osoittamaan pätevyyden englanninopettajan tehtävään. Rajasimme vaihtoehtomme Etelä-Koreaan ja Hong Kongiin ja lopulta päädyimme jälkimmäiseen lähestulkoon arpapelillä.

Oma käsitykseni Hong Kongista oli jokseenkin tällainen: tiheään asutettu, saastunut metropoli, jossa bisnesihmiset asuvat lasisissa pilvenpiirtäjissä ja laskevat verovapaita dollareitaan. Stereotypiassani oli jokunen totuuden siemen, sillä Hong Kong todellakin on yksi maailman tiheimmin asutetuissa kaupungeista ja etenkin Hong Kongin saarella saasteita ja korkeita kerrostaloja piisaa. Hong Kongin talous on myös yksi maailman vapaimpia.

Kapitalistien paratiisi, siis. Ei välttämättä kovin houkutteleva ajatus vasemmistolaiselle maailmanparantajalle.

Aasialaisittain ajateltuna Hong Kong on varsin rikas ja kehittynyt. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote (PPP) on maailman 11. korkein ja julkinen liikenne- ja palveluverkosto näyttää näin suomalaiseenkin silmään kovin pätevältä. Metrossa ja busseissa maksuvälineenä käytetään Octopus-sirukorttia. Samaisella kortilla voi maksaa parkkimaksut ja usein myös ostokset. Olen käyttänyt omaa korttiani päivittäin, enkä voisi enää kuvitellakaan eläväni ilman sitä. Maksan sillä niin matkat, kahvit kuin ruokaostoksetkin.

Tuleva työpaikkani sijaitsee Tai Po:ssa, joka puolestaan sijaitsee lähellä Kiinan rajaa Hong Kongin Uusissa Territorioissa. Tai Po:n väkiluku on noin 320 000 (koko Hong Kongissa asuu noin seitsemän miljoonaa ihmistä). Tai Po onkin vehreä ja kaunis pikkukaupunki kiireisen metropolin laitamilla ja näin ollen mitä täydellisin asuinpaikka.



Ennen Hong Kongiin tuloa olin varautunut henkisesti asumaan 15 neliön asunnossa betonihelvetin 35. kerroksessa. Internetin perusteella oletin myös joutuvani maksamaan koirankopistani (euroissa) päälle tonnin kuussa.

Onneksi olin väärässä.

Hong Kongin vuokrataso on kyllä korkea ja useista asunnoista tulee mieleen vankiselli, mutta etenkin Uusissa Territorioissa masentaville kerrostaloille on olemassa vaihtoehto, jonka olemassaolosta on kiittäminen alkuperäisen kyläväestön yli 18-vuotiaille miespuolisille jälkeläisille taattua oikeutta rakentaa (korkeintaan) kolmikerroksinen village house, jonka kokonaispinta-ala ei saa ylittää 200 neliötä.

Meidän kotimme on yhden tällaisen talon pohjakerros: 70 neliötä, pieni puutarhantapainen ja hiljaiset naapurit, jotka ruokkivat kulkukissoja ja juttelevat meille ummet ja lammet kantoninkiinaksi.

-------------------

“Hong Kong” kääntyy suomeksi “tuoksuvaksi satamaksi”. Se olisi ollut aivan liian helppo nimi tälle blogille, joten päädyin sen sijaan lainaamaan Zen-mestari Dōgenin kuuluisan sutran nimeä (jap. Sansui-kyō), sillä rakastan niin vuoria kuin vettäkin ja niitä molempia löytyy täältä yllin kyllin.