Soluttautumisen alkeet: vaatteet

Vaatteet ovat tuottaneet mulle paljon päänvaivaa viime aikoina. Kesä tuli tänne ihan yhtäkkiä; eräänä päivänä herättiin ja ulkona oli 28 astetta lämmintä. (Ja tiedoksi teille, joilla ei ole kokemusta kosteasta ilmastosta: 28 tuntuu ihan TODELLA paljon kuumemmalta kuin miltä se kuulostaa...)

Mulla ei oikeastaan edes ole kesävaatteita. Olen tottunut Intiassa verhoamaan varttani erilaisilla kaavuilla ja hippihepeneillä ja niillä olen kulkenut Suomen kesissä ne muutamat päivät, kun kesävaatteille on oikeasti ollut tarvetta. Tai sitten vaihtoehtoisesti olen ostanut kirpparilta pari mekkoa ja kiikuttanut ne sitten syksyllä sinne takaisin. Tänne pakkasin mukaan noin kymmenen Nanson trikoomekkoa ja jotenkin typerästi ajattelin, että niillähän pärjää pitkälle. Vaan eipä pärjää. Hyvinhän ne ilmastoiduissa sisätiloissa menee, mutta heti kun astuu ulos, saa suurinpiirtein lämpöhalvauksen.

Kolmisen viikkoa sitten lahjoin (kahvikupillisella) itseni vaatekauppaan ja ostin sieltä mekon, jota olenkin ahkerasti käyttänyt siitä lähtien. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun sitä olisi pitänyt olla pesemässä jatkuvasti (ja me ollaan niin laiskoja, että roudataan pyykit pesulaan yleensä vain joka toinen viikko). Niinpä olenkin joutunut asioimaan vaatekaupoissa vielä kaksi kertaa senkin jälkeen. Kääk.

En tykkää shoppaamisesta Suomessa, mutta vielä vähemmän tykkään siitä täällä. Täällä ei oo kirpputoreja, enkä minä tiedä mitkä vaatemerkit on epäeettisiä ja mitkä vielä enemmän epäeettisiä. Olen toistaiseksi ostanut Japanissa ja Koreassa tehtyjä kuteita siinä toivossa, ettei ne ainakaan tule sweatshopeista. Kyllähän niistä enemmän joutuu maksamaan, mutta mieluummin rahanmeno kuin alituinen huono omatunto.

Japanilainen ja korealainen muoti on sitäpaitsi täällä aika IN, ainakin se hillitympi versio siitä. Hörhelot, rusetit, rypytykset, ylisuuret koot ja lapsekkaat kuosit on kaikki tosi jees. Hameet on lyhyet ja paidat isot. Värimaailma on vaaleansinistä, harmaata ja valkoista.

Vaikka mulla välillä vähän tekee tiukkaa pukeutua 10-vuotiaaksi, on tälläkin tyylillä puolensa. Ihan söpöähän se on, tavallaan. Ja kun kaikki sitä täällä tekee, ei tunne itseään ihan idiootiksi. Joukkoon sulautuminen on ihan okei aina silloin tällöin.

Shoppaaminen on toisaalta täällä paljon helpompaa kuin Suomessa. Kaikki vaatteet on nimittäin “free size” ja usein kaupoista puuttuu sovituskopit. Tämä varmaankin johtuu siitä, että 90% nuorista naisista on täällä suurinpiirtein samankokoisia eli kauhean pieniä. Vaikka minä olenkin kiinalaisiin verrattuna jättiläinen, olen (onneksi) länsimaalaisittain pienehkö. Toistaiseksi olen onnistunut mahtumaan kaikkiin vaatteisiin, joita olen ostanut.

Seuraa esimerkkejä.

Mulla on nyt paljon harmaita vaatteita, joihin on lätkäisty pitsiä ja rypytyksiä. Ensimmäisessä kuvassa on mekoksi naamioitunut aluspaita, jonka päällä on neule...



Seuraavassa on identiteettikriisistä kärsivä kauluspaita.




Kyllä täällä t-paitoihinkin voi pukeutua, kunhan ne on joko pinkkejä....



tai niissä on yksisarvisen (tai My Little Ponyn serkun) kuva ja sen yläpuolella teksti “Jump!”.



Omistan myös yhden melko tavallisen mustavalkoisen paidan, johon siihenkin on tosin ängetty pussihihat ja rypytyksiä.



Minulla on myös yksi ihan tavallinen harmaa puuvillapaita, josta saa honkkarikelpoisen pistämällä siihen päälle valkoisen pitsipaidan.



Se on hauskaa, että legginsit käy ihan kaiken kanssa. Ei tarvitse sentään housuja ostaa. Mun mukana kulkevat kirpparifarkut vetelee viimeisiään, enkä taida hankkia tilalle uusia.

Jostain kun vielä löytäisi eettiset kesäkengät, ei tarvitsisi enää ajatella koko asiaa. Mun kahdet El Naturalistat on liian kuumat jo nyt, eikä kirkuvanpunaiset Fitflop-sandaalit oikein käy työpaikalle...

Huokaus.

PS. Jos asuisin lähempänä keskustaa, joutuisin varmaan panostamaan pukeutumiseeni ihan oikeastikin. Siellä ollaan kovin muotitietoisia...